maanantai 18. joulukuuta 2017

Pinta


Hei!

...viimeistä kertaa.

Vaikka asia olikin jo todella ilmeinen, päätin vielä varmentaa.
Nukketaipaleeni on nyt päättynyt, mikä tuntuu hauskalta sanoa, sillä lopetin kuvaamisen ja kuvien postailun jo reilusti yli vuosi sitten.
Halusin kuitenkin palata tekemään vielä viimeisen postauksen ajatuksella.
Mulle blogin pitäminen ei koskaan ollut mitään pakkopullaa tai muiden miellyttämistä, ja oon iloinen että oon saanut nukkeilla just mun omalla tavalla.
En tunne että pitäisi selitellä harrastuksen lopettamista. Tee sitä, mikä tuntuu omalta.

Äsken selaillessani omaa blogger-sivuani huomasin, että seuraamistani blogeista vain kaksi on postaillut viimeisimpänä neljänä kuukautena. Blogien suosio olikin laskussa jo paljon aikaisemmin, ja mietin, kuinka moni tämän lukee. Ja nyt kun oon myymässä ainakin toisen nukkeni (Talia) ja paljon muuta nukkekamaa, kerron siitä lähaikoina enemmän Instagram-tililläni @memeysdolls.
(Linkki Talian myynti-ilmoitukseen: https://www.huuto.net/kohteet/pullip-ally/463274399)
Täältä blogin puolelta ei oo ostettavissa mitään.

En aio poistaa omaa blogiani, täällä kuvat saavat olla kaikkien katseltavissa ja myöhemmin on itsekin
mukava palata lukemaan vanhoja julkaisuja.
Oon tyytyväinen siihen mitä sain nukkeharrastukselta. Näin jälkeenpäin mietittynä eniten kehityin kuvaajana, joiltain osin myös kirjoittajana. Tutustuin uusiin paikkoihin ja myös ihmisiin.

Viimeisenä julkaisemattomia kuvia molemmista nukeista kahdelta edelliseltä kesältä 


P7150209


P7150190

P7150217

P7150211

P5240879

P5240914

AL1


Kiitos sinulle, joka luit blogiani tai olit muuten osana harrastustani!

Memey//Peppi

perjantai 6. toukokuuta 2016

Catch & Release

Hei! 
Ulkona on +20 °C ja aurinko jaksaa paistaa. Itselläni oli vapaapäivä, ja herättyäni hiljaiseen aamuun
 halusin päästä ulos ikuistamaaan pehmeän auringonvalon kuviksi.
Inspiraatiota sain kotoisasta lyhdystä ja aamukasteen rippeistä.
Löysin myös tunnelmaa luovaa musaa taustalle, joten eiköhän kaikki ole valmista!























    ♥, Memey

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

In my mind I call you home


Well, well ...


.. arvasitte oikein, mulla on teille jonkin verran kerrottavaa. Tää hetki on juuri sopiva pitkähkön postauksen kirjoitteluun, koska istun tukkoisena viltin alla teetä latkien. Ihan aluksi ajattelin, että tää blogi tosiaan tarvitsee vähän päivittelyä. Oisko teistä hauskaa, jos vastailisin teidän kommenteihin? Lueskelin muita blogeja hakien inspistä ja vastaani tuli pointti siitä, että bloggari kysyy lukijoilta mielipiteitä, mutta jättää sitten kommentit heitteille. Aloin miettimään asiaa, ja musta ois mahtavaa, jos voin henkilökohtaisesti kiittää jokaista! Kommentoikaa rohkeasti, mutta toivon että jos kritisoitte, kertokaa miten asian olisi kenties voinut tehdä paremmin. Rakentava palaute ei ole negatiivisten asioiden listaamista, ja kritiikki eri asia kuin suora haukkuminen. Ois hienoa, jos kommenteissa heräis joskus jopa keskustelua!

Oon myös tullut toiseen päätökseen. Päätökseen, että en jatkaisi kuvatarinaa, ainakaan pitkiin aikoihin. Se, että viime osa on kesältä, kertoo jo jotain. Vaikka mun pikku tarina ei ollutkaan mikään massiivinen tai iso osa blogia, tuntuu helpottavalta unohtaa se. Tuntui että tarina estää mua tekemästä nukeista sellaisia kun haluan, että mulla on kauhea tarve miellyttää muita. Ideoitakin alkoi sadella, kun ei tarvinnut muistella menneitä, haha!

FM-Anime, josta tammikuussa tilasin, ei vaikuttanut luotettavalta. Reilusti maksun jälkeen kyseltiin peruukista monia kertoja, ja vastaus oli milloin mitäkin; teimme väärän peruukin, on ollut kiirettä, ongelmia tilauksissa, ehkä ensi viikolla. Vasta maaliskuun loppupuolella sanoivat, että tilaus on lähetetty, eihän mennyt kuin kolme kuukautta... eli peruukin pitäisi siis olla tulossa ?? Kaikkein kummallisinta on, että tilaukset voi maksaa PayPalin kautta. PayPal on turvallinen tapa maksaa ja yhteistyössä yleensä luotettavien nettikauppojen kanssa, minkä takia tuolta tilattiinkin. Tästä ei kuitenkaan voi nähtävästi olla varma, joten suosittelen että ette tilaa kyseiseltä sivustolta. Laitettiin viestiä PayPalille, ja he hoitavat asian jotenkin. 

Sitten tuoreempiin juttuihin! Tilasin Lutsilta molemmille nukeille uudet peruukit, ja ne tulivat viikossa. Ainoa ongelma on, että mielestäni kumpikin sopi kyllä Elyn päähän, mutta Talialle ei vieläkään ole löytynyt sopivaa. Siispä, jos vain pystyn tilaan vielä yhden peruukin ja chipit, jotka takuuvarmasti sopivat. Instagramiin olenkin jo kiitettävästi kuvia päivitellyt, mutta tänne laitan lisää. Opettelin käyttämään Flickriä, sillä meni hermot laatuihin. Toki siinä on vielä toivomisen varaa, mutta suurimmilta osin. Nyt kahdenlaisia, kaverin kanssa viikonlopun aikana otettuja kuvia Elyonista, kertokaahan mistä pidätte eniten! 



P4020448 P4010398

P4010400

P4010397



P4010396

P4020433

P4010384 P4020437 P4010375 P4010382 P4010380


Kiitos kun luit! 
Memey

perjantai 5. helmikuuta 2016

Omenoita keskellä talvea

Mmoi!

Lueskelin tuossa edellisiä postauksia ja huomasin parikin asiaa.
Esimerkiksi sen, että oon lupaillut yhtä sun toista tarinan suhteen, ja antanut sitten 
teidän suunnilleen unohtaa sen olemassaolon!
Nyt kun vilkaisen ulos niin siellähän näyttää ihan mukavalta kuvaussäältä, jopa niin 
mukavalta että saan ehkä kuvattua tarinaa ensi postaukseen. 
Voi olla tosin vähän ristiriitaista, viimeisin osa on heinäkuulta ...

Nyt mulla on kuitenkin hieman kuvia tältä viikolta.
Uuden peruukin puutteessa kohteena oli jälleen Elyon. Saisi sekin tilaus tulla jo!

Kuviin 










 palataan kuvatarinan tai mielipidepostauksen merkeissä! ~

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uutta tyyliä

Heyy!

Vuosi 2016! Toivottavasti se on alkanut teillä hyvin ja niin edelleen.
Jokin aika sitten tilattiin Elylle peruukki sen nimiseltä sivustolta kuin FM-Anime.
Oletteko kuulleet, tai tilanneet?
Vaihdoin neitien chippejä tulevaa peruukkia varten, ja koska uusi peruukki ei
vielä saapunut vaihdoin myös peruukit. Ajattelin myydä edellisen
peruukin pois alta, joten olisko kukaan kiinnostunut polvipituisesta varmaankin
8-9 kokoisesta Lutsin kiharahkosta peruukista? Väri valkoinen,
 ei mene silmätappien päälle. Sotkeutuu myös melko helposti ja latvoissa 
pientä karheutta, joten en pyydä paljoo. Kuvia löytyy
paljon täältä blogista kuten myös 
Instagramista, sinne laitan luultavasti myös ilmoitusta (@memeysdolls) 

Pakkasta on riittänyt viime aikoina, mutta onhan ulkona kaunista. 
Nyt viikonloppuna sää kuitenkin lauhtui ja uskaltauduin ulos kuvaamaan. 
Seuraavat kuvat Elystä otettu tänään, ja viimeiset kolme Taliasta on jostain viime viikoilta.
Nauttikaa!













------------

 Ja vielä yksi juttu! Sain viime vuoden puolella sellaisen päähänpistoksen, että
kirjoittaisin nukkeilusta ja sen puolista. Aloitinkin jo postauksen kirjoittelun, mutta 
siitä tuli melko mielipidepainotteinen ja ohjeistava.
Mitä mieltä ootte? Olisko teistä hauska kuulla enemmän mun
mielipiteitä vai ootteko vaan kuvakannalla? 
Toki voin lisätä postauksen väleihin kuvia ettei tule pelkkää tekstiä.

Välillä luen omia postauksiani ja on hauskaa huomata miten alun yleiskieli
muuttuu lauseiden myötä puhekieleksi :D
Mutta ehkä se on se mun tapa.

mukavaa tulevaa viikkoa! ~